Vaikka työympäristö olosuhteineen olisi haastava, ei laadukkaissa pultti- ja ruuviliitoksissa ole pienintäkään varaa tavoitemomentista lipsumiseen. Kustannustehokkailla momentinkertojilla varmistat, etteivät vaaditut momenttiarvot jää vajaiksi esimerkiksi tilan- tai voimanpuutteen vuoksi.
Momentinkertojat ovat monipuolisia työkaluja, jotka soveltuvat erinomaisesti tarkkuutta vaativaan kiinnitystyöskentelyyn niin ammatti- kuin harrastuskäytössä. Maltillisina investointeina ne ovat erinomainen valinta esimerkiksi harvemmin toistuviin kunnossapidon tarpeisiin, joissa ei kustannussyistä ole haluttu siirtyä koneellisiin menetelmiin. Momentinkertojat mahdollistavat myös huomattavasti suurempien momenttiarvojen vääntämisen kuin perinteiset pitkät käsimomenttiavaimet, minkä vuoksi kertojista on tullut yhä varteenotettavampi vaihtoehto esimerkiksi erilaisiin raskaan liikenteen kiinnitystöihin.
Moniosainen vaihteisto mahdollistaa suurten momenttiarvojen saavuttamisen
Momentinkertojat ovat äärimmäisen helppokäyttöisiä, yksinkertaisiin kertolaskuihin perustuvia käsityökaluja. Alkuperäisen normaalivoiman tuottava momenttiavain säädetään haluttuun arvoon kertojan välityssuhteen mukaisesti, minkä jälkeen kertoja asetetaan momenttiavaimen ja käyttökohteen väliin. Näin kertojan antama ulostulomomentti on sama, kuin avaimeen asetettu momenttiarvo kerrottuna kertojan välityssuhteella.
Kertojien toiminta pohjautuu monivaiheiseen episykliseen vaihteistoon eli niin kutsuttuun planeettavaihteeseen. Planeettavaihde koostuu yhdestä tai useammasta planeettapyörästä, jotka kertovat niihin kohdistuvan vääntömomentin ja välittävät sen vaihteistossa eteenpäin seuraavaan vaiheeseen. Tämä mahdollistaa tehokkaan momentinsiirtokyvyn hyvinkin pienessä tilassa. Erillisistä planeettavaihteista koostuva rakenne helpottaa myös momentinkertojien huoltamista ja takaa näin työkalujen pitkän käyttöiän.
Tarkka ja työturvallinen ratkaisu tiukimpiinkin tilanteisiin
Pienen toimintasäteensä ansiosta momentinkertojat ovat huomattavasti kevyempiä ja siten käyttäjäystävällisempiä työkaluja kuin perinteiset, pitkävartiset momenttiavaimet. Epäkäytännöllisyytensä lisäksi pitkävartiset momenttiavaimet voivat olla täysin käyttökelvottomia työkaluja ahtaissa paikoissa, joissa riittävän suuren vääntöliikkeen tekemiseen ei ole tarpeeksi tilaa. Momentinkertojia voidaan pitää myös letkuttomuutensa takia esimerkiksi hydraulisia tai paineilmatoimisia momenttivääntimiä työturvallisempina vaihtoehtoina.
Käsivoimin tuotettava normaalivoima tekee momentinkertojista kuitenkin varsin verkkaisia ja esimerkiksi sitkeisiin momenttivääntimiin verrattuna huomattavasti hidaskäyttöisempiä työkaluja. Hitaammasta toimintanopeudestaan huolimatta kertojien momenttitarkkuus on samaa tasoa sitkeiden vääntimien kanssa. Helposti mukana kulkevat kertojat soveltuvatkin erittäin hyvin turvallisuuden kannalta kriittisiin, esimerkiksi vain yksittäisiä kiristysliitoksia sisältäviin laitehuoltoihin ja -korjauksiin.
Toisaalta hitaampi toimintanopeus mahdollistaa kertojien korkeamman momenttitarkkuuden, mikä ehkäisee liitosten yli- sekä alikiristymistä. Tarkkuutensa vuoksi momentinkertojat soveltuvatkin hyvin turvallisuuden kannalta kriittisiin, esimerkiksi vain yksittäisiä kiristysliitoksia sisältäviin laitehuoltoihin ja -korjauksiin.
Helposti mukana kulkevat ja kevyet momentinkertojat soveltuvat erinomaisesti muun muassa suurten työkoneiden ja muun raskaan liikenteen kiinnitystöihin.
Suomen monipuolisin valikoima momentinkertojia lisälaitteineen Haitorilta
Tarjonnastamme löytyy kattava valikoima Norbarin kustannustehokkaita, kapeita ja kevytrakenteisia peruskertojia. Mallistostamme löytyvät myös oikeat ratkaisut äärimmäisen korkeiden, jopa lähes 50 000 Nm:n momenttiarvojen saavuttamiseksi. Kauttamme järjestyvät myös ulostulomomentin mittaamista helpottavat momenttianturit sekä erilaiset, tarvittaessa kohteen vaatimusten mukaan kustomoitavat vastavoimavarret. Kaikki momentinkertojamme toimitetaan kestävässä kantosalkussa sekä tuotteen tarkan välityssuhteen osoittavalla kalibrointitodistuksella.
Vankan rakenteensa ansiosta momentinkertojat ovat pitkäikäinen ja erittäin kustannustehokas investointi. Mikäli momentinkertojien tarkkuus halutaan varmistaa, on Haitorin akkreditoitu kalibrointipalvelu siihen mitä parhain keino.
Kiinnostuitko? Tutustu kattavaan perusmomentinkertojien sekä korkeiden arvojen momentinkertojiemme valikoimaan ja ota yhteyttä – etsitään yhdessä käyttöönne paras kertojaratkaisu!
Vuonna 1942 perustettu Norbar on englantilainen, maailman johtava käsimomenttityökalujen, momentinkertojien sekä paineilmatoimisten momenttivääntimien valmistaja. Norbarilla on yksi alansa moderneimmista ja suurimmista momenttityökalujen ja mittalaitteiden valmistus- ja tuotekehitysyksiköistä. Tämän lisäksi se on myös maailman ainoa valmistaja, joka pystyy tarjoamaan täydellisen, koko alueen kattavan momenttityökalu-, mittauslaite- ja kalibrointipalvelun aina 300 000 Nm:iin saakka. Haitor on Norbarin pitkäaikainen yhteistyökumppani.