Oikein toteutettu puhtaanapito on yksi merkittävimmistä tuotantotilojen toimivuuteen ja turvallisuuteen vaikuttavista tekijöistä. Suurten tuotantolaitosten huoltoseisokit ja niiden yhteydessä toteutettavat puhdistustyöt ovatkin mittavia operaatioita, jotka edellyttävät usein myös työskentelyä pultti- ja ruuviliitosten parissa. Erityisesti tiukat aikataulut asettavat vaatimuksena huoltoseisokkien aikana käytettäville kiinnitysmenetelmille ja -laiteratkaisuille.
Maanantaina 7.12. vietetään valtakunnallista Puhtauspäivää, jolloin muistutetaan siivous- ja puhtaanapitotyön merkityksestä osana jokapäiväistä arkeamme. Puhtaanapitotyötä ei poikkeuksellisen koronavuoden keskellä olekaan syytä vähätellä, sillä tilojen siisteydellä on olennainen rooli viihtyvyyteemme ja turvallisuutemme niin työpaikoilla kuin muissa käyttämissämme julkisissa tiloissa.
Oma lukunsa puhdistuskohteina ovat erilaiset teollisuuskohteet, joissa riittävä puhtaus on tae koko toiminnan kannattavuudelle. Huoltoseisokit prosessipuhdistuksineen ovatkin tuotantolaitoksille massiivisia urakoita, jotka on suoritettava samalla paitsi perusteellisesti, myös ripeästi. Monet huoltoseisokeista ja niiden yhteydessä toteutettavista puhdistustöistä edellyttävätkin erilaisten liitosten huolellista avaamista ja sulkemista, jolloin luotettavat kiinnitystyökalut nousevat arvoon arvaamattomaan.
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty – myös pultti- ja ruuviliitostöissä
Äärimmäisen tiukat aikataulut ja lukuisat muuttujat muodostavat huoltoseisokista haastavan kokonaisuuden, jossa kiinnitystyökalujen ja -menetelmien käytettävyys, tehokkuus ja toimintavarmuus punnitaan. Toiminnan jouhevuuden ja ajansäästön kannalta onkin syytä pohtia, löytyisivätkö kaikki tarvittavat kiinnitystyökalut saman valmistajan valikoimasta. Hyviä esimerkkejä toisiinsa yhteensopivista työkaluista löytyy erityisesti markkinoiden johtavan momenttiväänninvalmistaja HYTORCin tarjonnasta – yhtiö on muun muassa varustanut Vector– ja SmartTorc-hydraulikoneikkonsa omien hydraulivääntimiensä painetaulukoilla, joiden pohjalta koneikot osaavat automaattisesti laskea työssä tarvittavan paineen. Näin käyttäjän ei tarvitse tuhlata arvokasta aikaa oikeiden painearvojen asettamiseen.
Toisinaan huoltoseisokkien kiristysstrategiaa on hyvä käydä etukäteen läpi myös ruuviliitoksiin erikoistuneen asiantuntijan kanssa. Monissa teollisuuskohteissa huoltoseisokkien ja puhdistustöiden dokumentointivaatimukset voivat osoittautua ratkaisevaksi tekijäksi, joka vaikuttaa lopulta myös käytettävien kiinnitystyökalujen valintaan. Vastaavasti asiantuntijoilla on osaamista hyödyntää aikaisempien huoltoseisokkien yhteydessä kerättyä dataa esimerkiksi työskentelyä nopeuttavien kiristysohjelmien ja esiohjelmointien laatimisessa.
Satunnaisesti tarvittavan kaluston ostaminen omaksi ei kuitenkaan ole aina se taloudellisesti järkevin vaihtoehto, vaan väliaikainen työkalujen tarve kannattaa täyttää kustannustehokkailla vuokravälineillä. Vuokrauspalvelu onkin erinomainen vaihtoehto erityisesti aikataulurajoitteiden sävyttämiin teollisuuden prosessipuhdistustöihin. Ammattilaisten ylläpitämät työkalut ovat aina asianmukaisesti huolletut ja kalibroidut ennen niiden luovuttamista eteenpäin, eikä loppukäyttäjän tarvitse näin kantaa huolta työvälineiden toimintakyvystä tai niiden antamien arvojen totuudenmukaisuudesta.
HYTORCin automaattimallinen Vector-hydraulikoneikko ja Avanti-hydrauliväännin ovat monipuolinen yhdistelmä erilaisiin huoltoseisokkien pultti- ja ruuviliitostöihin.
Suomen kattavin momenttityökalujen vuokrauspalvelu Haitorilta
Haitorin vuokrauspalvelu tarjoaa täyden valikoiman korkealaatuisia momentti- ja vetokiristystyökaluja, hydraulipumppuja, voimahylsyjä, hydraulisylintereitä sekä muita ruuviliitostyökaluja lisävarusteineen. Laadukkaat vuokratyökalumme ovatkin turvallinen valinta satunnaisiin työtarpeisiin – laajan työkalureservin ylläpitämisen sijaan tarvitsemasi välineet ovat käytettävissäsi juuri silloin, kun tilanteesi sitä vaatii.
Asiakkaanamme voit luottaa, että käyttämäsi vuokratyökalut ovat aina viimeisimpien laatu- ja turvallisuusstandardien mukaiset. Henkilökuntamme auttaa sinua löytämään juuri tarpeisiisi oikeat työkalut ja huolehtii tarvittaessa myös riittävästä käyttökoulutuksesta. Oman Vuokraluotto-palvelumme avulla maksamasi vuokrat kertyvät luotoksi, jota voit käyttää, mikäli päätätkin hankkia työkalut lopulta omaksesi.